Rauta on välttämätön ravintoaine, jolla on tärkeä tehtävä monessa elimistömme toiminnoissa. Tämän vuoksi tärkeää, että ruokavaliomme sisältää riittävästi rautaa. Lue lisää rautapitoisista ruoista ja kuinka takaat riittävän raudan saannin.
Rautapitoinen ruoka
Ravinnossa rauta esiintyy kahdessa eri muodossa: hemi- ja ei-hemirautana. Eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta ja sisäelimistä, saatava hemirauta imeytyy paremmin kuin kasvikunnan tuotteista, kuten pinaatista ja lehtivihanneksista, saatava ei-hemirauta. Pohjoismaissa saamme rautaa pääsääntöisesti viljatuotteista.
Rauta ja C-vitamiini
Monet seikat vaikuttavat raudan imeytymiseen. Tutkimukset osoittavat, että samanaikaisesti nautittu C-vitamiini edistää raudan imeytymistä, joten esimerkiksi vihannesten, sitrushedelmien, marjojen ja tuoremehun nauttiminen yhtä aikaa rautapitoisten ruokien kanssa on suositeltavaa.
Miksi riittävä raudan määrä ravinnossa on tärkeää?
Rauta on ihmiselle välttämätön hivenaine, jonka tehtävä on kuljettaa happea kudoksiin. Tämän lisäksi rauta edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa, punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista, immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Se osallistuu myös solujen jakautumisprosessiin.
Vaihtoehtoiset raudan lähteet
Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio takaa riittävän raudan saannin terveille henkilöille. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan raudan saantisuositus vaihtelee ikäryhmittäin ja sukupuolittain. Murrosikäisten 10-14-vuotiaiden tyttöjen sekä 10-17-vuotiaiden poikien tulee molempien saada rautaa yhtä paljon, 11 mg päivässä. Naiset tarvitsevat rautaa enemmän kuin miehet. Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudan saantisuositus on 15 mg päivässä, kun aikuisiässä olevien miesten suositus on 9 mg. Naiset, joiden kuukautiset ovat runsasvuotoisia, voivat tarvita rautalisää kuukautisten aikana. Vaihdevuosi-iän jälkeen naisten raudan saantisuositus laskee samalle tasolle miesten saantisuosituksen kanssa. Keskustele lääkärisi kanssa ennen rautavalmisteiden aloittamista. Sana-sol tarjoaa rautapitoisuuksiltaan matalia rautavalmisteita, joiden avulla on mahdollista varmistaa riittävä päivittäinen raudansaanti ruokavaliosta saatavan raudan rinnalla.
Rauta ja raskausaika
Raskausajan optimaalinen rautatasapaino edellyttää noin 500 mg rautavarastoja raskauden alussa. Raskausajan lisäraudan tarvetta arvioidaan hemoglobiinimittauksin. Raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen lisääntynyttä raudan tarvetta on vaikea tyydyttää ilman rautavalmisteita. Osa raskaana olevista naisista kokeekin riittävän raudan saannin haasteellisena erityisesti raskauden loppuaikana. Rautavalmiste on täydellinen ravintolisä nautittavaksi normaalin ruokavalion rinnalla, jos normaali ruokavalio ei kata raudan riittävää saantia. Sana-sol tarjoaa rautapitoisuuksiltaan matalia rautavalmisteita, jotka soveltuvat myös raskaana oleville. Raskaana olevien kannattaa keskustella rautavalmisteen käytöstä hoitavan lääkärin ja neuvolan terveydenhoitajan kanssa ja noudattaa heidän antamiaan ohjeita.